Katselin tuossa ohimennen Neloskanavalta tiistai-iltana tulevaa sarjaa nimeltä Ylpeästi erilaiset. Päällimmäisenä ajatuksena kyseisestä toimituksesta mieleeni jäi lähinnä se, kun vaimo sanoi että jos meidän kotiin tuotaisiin videokamerat kuvaamaan meidän normitouhuja parin päivän ajaksi, niin siitä jo saataisiin sarjaan helposti pari jaksoa lisää. Ehkä olen niin ylitsevuotava suvakkihuora ja liian avarakatseinen, kun mun mielestä ne tyypit siellä ohjemassa ei ollut mitenkään niin ”erilaisia”. Kaikilla meillä on joku omituinen tapa tai piirre, oli se sitten yksisarvisterapioiden pitäminen tai vastustamaton mieliteko halkaista oma kielensä.


Mutta mitä sarjalla sitten haetaan takaa? Halutaanko sillä tyydyttää ihmisten tirkistelynhalua ja uteliaisuutta, vai onko tarkoituksena lisätä oman elämänsä sohvanpohjatuomarien ylemmyydentuntoa kun saa kerrankin oikein luvan kanssa paheksua kanssaihmisten elämänvalintoja. Vai onko tarkoituksena näyttää, kuinka kuka tahansa meistä, muuten aivan normaalinen näköinen sänkinaamainen perushessu, saattaakin sisustaa kotiaan Helly Kitty teemalla ja harrastaa lolitaksi pukeutumista. Onko tarkoituksena hälventää ennakkoluuloja rohkeasti omana itseään olevia ihmisiä kohtaan vai lisätä kuilua heidän ja normiporukan välillä?


Mua ei ehkä mikään ärsytä niin paljoa, kuin muiden elämän analysointi, huoleton mielipiteiden heittely muille tärkeistä asioista tai minkään sortin arvostelu. Eräälläkin keskustelupalstalla joku arvostettu kyökkipsykologi diagnosoi nämä ”erilaiset” tyypit mielenterveysongelmaisiksi joille ei saisi nauraa, koska he ilmiselvästi tarvitsevat apua elämäänsä. Siis mitä vittua. Ensinnäkin missä vaiheessa on tullut ilmi, että sarjan esittelemillä ihmisillä olisi ongelmia elämänhallintansa kanssa? Tarkoitetaanko elämänhallinnan puutteella heidän ”erilaisuuttaan”? Mielenterveysongelmia tai ei, en näe valtavirrasta poikkeavissa elämäntyyleissä tai harrastuksissa mitään ongelmaa. Kenelläpä meistä ei vähän viiraisi tavalla tai toisella.


Toinen mua korpeava asia nykymediassa on se, että se korostaa erityisenä erilaisuutena mieshenkilöiden voimakkaan feminiinisiä puolia tai mekkoihin pukeutumista. Miksi sitä pitää osoitella oikein erityisesti? Siksikö, että pääsisimme taas sohvan pohjalta ripottelemaan ylevää hyväksyntäämme tai suoda hyväntahtoista hekottelua heidän ylleen. Itse en näe aiheessa mitään sen ihmeellisempää kuin siinä, että mä ostan mun vaatteet yleensä miesten puolelta silloin kerran kymmenessä vuodessa kun ostan itelleni ryysyjä muualta kuin kirpputorilta. Ei mullekkaan kukaan tule hymistelemään tai taputtelemaan olalle kuinka rohkea mä oon. Luojan kiitos.


Loppujen lopuksi mä haluan ajatella, että tärkeintä on kannustaa ihmisiä olemaan omia omituisia itsejään. Välittämättä ympäristön painostuksesta olla mediaa ja lakeja kunnioittava suomalainen lammasolento. Välittämättä television yrityksistä korottaa järjenäänimoralistien tuomarinpallia muita korkeammalle. Kumpa mäkin pystyisin olemaan jotain muuta kuin tällainen miellyttämisenhaluinen lapamato. Jonain päivänä mäkin olen ”ylpeästi erilainen”, seuraan itseäni ja omituisempiakin puoliani ilman pelkoa muiden arvostelusta ja analyyseistä. Niitähän tulee aina, mutta silloin mua ei kiinnosta pätkääkään. Tärkeintä on kaiketi olla rehellinen itselleen.