Tänään ajellessani töistä kotiin huomasin joutuneeni imaistuksi kliseisen itsetutkiskelun valtaan. Olenko minä todella se tyyppi joka vuorovaikuttaa ihmisten kanssa, vastailee kysymyksiin ja kertoo elämänsä uusimmista käänteistä? Olenko sosiaalisissa tilanteissa rehellinen, vai kerronko ihmisille vain mitä he haluavat kuulla? Ennenkaikkea: osaanko puhua itselleni liiottelematta tai vähättelemättä asioita?

Kenties kuuluu ihmisluonteeseen pohtia tällaisia asioita. Tuskin kukaan inhimilliseksi itseään väittävä otus voi kiistää pohtineensa minuutensa syövereitä. Kaikki tietävät mistä ovat tulleet ja suunnilleen mihin ovat menossa – mutta kuinka monella meistä on käsitys siitä missä helevetissä me ollaan nyt. Olenko minä enemmän minä silloin kun istun aamulla yksin vessanpöntöllä Aku Ankka kädessäni vai paljastuuko käppyräinen ja alastomana tärisevä sisin sielunsiemeneni paremmin näppäimistön kautta läppärin ruudulle? Olenko mä rehellisimmilläni kolmen promillen humalassa kello kuusi aamulla vai silloin kun olen ollut kolme kuukautta täysin päihteettä. Mikä se minä ylipäätään edes on ja onko sillä edes mitään väliä?

Olenko minä se tyyppi millasena ihmiset näkee mut? Tiedän, että varsinkin nyt ihmisillä on todella eriäiviä mielikuvia musta. Jopa mun itseni on välillä täytynyt pitää huivistani kiinni ja lujaa että olen pysynyt itseni perässä. Pohdinko mä nyt enään oikeasti sitä kuka olen vai jauhanko nyt vain jauhamisen ilosta? Missä mä olen ja kenen kyydillä mä tänne tulin?

Siinäpä meillä muutama klassinen pulma poikineen. Kysymykseen tuskin lienee kovin tyhjentäviä vastauksia, mutta ainakin oman tiedonjanoni sain tyydytettyä pitkällisen pohdinnan tuloksena. Vieläkään en tiedä onko lopputuloksena totuus vai mielikuvituksen aiheuttama harhakuva, mutta koska minä olen minä, en anna sen häiritä mielenrauhaani sen enempää.

Varma voin olla ainakin siitä, että vaikka tämä kirjoittaminen välillä tuntuu siltä kuin yrittäisi mehustaa lekasoraa, niin tällä tavalla pääsen edes inasen enemmän itseni kanssa samalle aaltopituudelle. Lopputuloskin yllättää yleensä positiivisesti.

Terveisin

Hipahtava pubirenttu. Hempeilemätön puidenhalaaja. Pipo päässä silmät punasena harhaileva hiippailija. Pikkupoika jolle ei koskaan tule äänenmurrosta. Sorateiden sankari. Suvakkihuara ja vielä lepakkokin kaiken lisäks. Eli mä.